Tee enemmän asioita, joista nautit

31.10.2021

Hyvinvoinnin ja onnellisuuden osatekijöitä on kautta aikain jaoteltu monenlaisin tavoin. Näkökulmia jaksamiseen ja jaksamattomuuteen on enemmän kuin niistä kirjoittavia. Jotkut vertaavat hyvinvointia kymmenotteluun - palkintosijoille voi yltää, vaikka jokin osa-alue ei toimisikaan odotusten mukaisesti. Meistä jokainen kokee omalla tavallaan sekä elämän että työn ja opiskelun ilot, haasteet ja vaatimukset. Olipa tulokulma aiheeseen mikä tahansa, kaikki ovat pääsääntöisesti yhtä mieltä siitä, että hyvinvointi on kehon, mielen, tunteiden ja ajatusten  kokonaisuus. Itse lisään tuohon listaan vapauden, intuition ja luovuuden.

Väsyneenä ja kuormittuneena on vaikeaa olla aktiivinen. Sohva vetää puoleensa, ensin hetkittäin ja lopulta päivittäin. Mitääntekemättömyys tuntuu yhä houkuttelevammalta ja vetäytyminen vähentää sosiaalisia suhteita entisestään. Mieli väsyy toiminnan puutteesta ja hiipuu olemattomuuden tilaan. Mielekkääseen tekemiseen uudelleen aktivoituminen voi tuntua vaikealta, mutta jo sen kokeileminen vahvistaa hyvinvointia heti.

  • Mieti, millainen tekeminen saa sinut hymyilemään. Kirjaa ylös kaikki mieleesi tulevat asiat. Niiden ei tarvitse olla suuria, vaan mieluiten juuri niitä arjessa eteen tulevia mukavia hetkiä, tapahtumia ja ajatuksia.
  • Jos sinun on vaikea palauttaa mieleen juuri sinulle hyvää mieltä tuovia asioita, voit käyttää alla olevaa listaa apunasi. Kokeile erilaisia tapoja olla läsnä itsellesi ja iloitse siitä, että huomaat jaksamisesi ja hyvinvointisi lisääntyvän, vähintään hetkittäin.

Miellyttävien toimintojen lista on mukailtu Tarja Koffertin ja Katriina Kuusen kirjasta Depressiokoulu - Opi masennuksen ehkäisy- ja hoitotaitoja | Mieli ry, 2018

  • Pukedu mukaviin vaatteisiin.
  • Kuuntele radiota.
  • Katsele ihmisiä.
  • Syö hyvä ateria.
  • Katsele pilviä.
  • Ulkoile.
  • Huolehdi viherkasveista.
  • Ole kiinnostunut muiden puheista.
  • Huomaa perheessä ja ystäville tapahtuneet hyvät asiat.
  • Kuuntele ystäväsi kertomaa elämästään.
  • Katsele kaunista maisemaa.
  • Käy kävelyllä.
  • Tapaa ystävä tai tuttava.
  • Käy elokuvissa tai teatterissa.
  • Käy museossa.
  • Pelaa lautapeliä.
  • Katsele auringonlaskua.
  • Tee käsitöitä, piirrä tai askartele.
  • Opettele jotain uutta.
  • Kerää erilaisia esineitä.
  • Neuvo jotakin toista.
  • Lue tai kuuntele hyvää kirjaa.
  • Vietä aikaa perheesi kanssa.
  • Käy kirpputorilla.
  • Auta toista ihmistä.
  • Järjestä kaapit ja laatikot.
  • Vaihda huonekalujen paikkaa.
  • Soita kaverille.
  • Tee vapaaehtoistyötä.
  • Silitä naapurin koiraa.

Itselleni hyvinvointia lisääviä asioita juuri tällä hetkellä ovat hiljaisuus, oma rauha, ihmettely, intuition kuunteleminen, luovuus, vapaus, meren äänet, metsän tuoksut, perheyhteys sekä pehmeä pyjama ja lämpimät villasukat.


#hyvinvointi #mielenhyvinvointi #masennus #ahdistuneisuus #läsnäolo #mielekästekeminen

  Photo by Dingzeyu Li on Unsplash