Kirjoittaminen on ajatusten sanoittamista

30.06.2022

Olen kirjoittanut niin kauan kuin muistan, pääsääntöisesti omaksi ilokseni. Pidän sanoilla leikittelystä ja merkitysten muuttamisesta lauserakenteita sekoittaen. Rakastan faabeleita, filosofisia pohdintoja ja tarinoita, jotka voisivat olla totta. Myös aforismit ovat kiehtoneet minua pitkään.

Piilotan omaan elämään liittyvien tapahtumien syvempiä tuntemuksia puolihuolimattomasti kirjoitettuihin ajatuksiin ja toivon lukijoiden palauttavan minut kommenteillaan oleellisen äärelle. Päiväkirjamaisen asioiden raportoinnin sijaan olen lapsesta asti jäsentänyt ajatuksiani kirjoittamalla tunnepuhetta ja pohdintaa tapahtumien taustalla olevista merkityksistä.

Luovina ajanjaksoina olen kirjoittanut satuja, tarinoita, runoja ja pieniä novelleja. Niitä on aikojen saatossa syntynyt ihan itsestään, usein tavalla tai toisella koskettavan kuvan, maiseman, tunteita herättävän musiikin tai ohimennen kuullun lauseen innoittamana. 

Sanoilla on monia merkityksiä ja toisinaan useita kerroksia. Tarinat avautuvat jokaiselle eri tavoin ja syvyyksin, joskus mielen rinnakkaisissa todellisuuksissa ja vaihtuvissa aikakausissa. Sanat koskettavat, riippumatta siitä, pohjautuvatko ne omiin ajatuksisiin, toisten tunteisiin tai kuultuihin tapahtumiin. Kokemuksellinen teksti on kirjoittajalleen aina sisäinen prosessi, silloinkin kun se on keksitty.

Olen kokenut myös niitä vuosia, jolloin yksittäisten sanojenkin kirjoittaminen on tuntunut lähes mahdottomalta. Paperille tai koneen ruudulle en silloin edes yrittämällä ole saanut luotua yhtäkään sanaa. Ajatusten lisäksi mieli ja sielu ovat olleet lukossa, eikä sille ole ollut mitään tehtävissä.

Jonkin aikaa sitten aloitin uudestaan vanhan tapani viettää heti herättyäni hetken aikaa omien ajatusteni kanssa. Keitän kahvin, kuuntelen hiljaisuutta ja annan sanojen löytää tiensä paperille. Käsinkirjoittamisen taika on edelleen ihmeellinen. Kynä piirtää kuvioita haluamiinsa muotoihin, ensimmäisten kirjainten myötä muodostuu lauseita ja hetken päästä huomaa oivaltavansa jotain oman elämänsä kannalta tärkeää. 

Lukija puolestaan muokkaa tekstin elämäntilanteeseensa sopivaksi ja tulkitsee sitä haluamallaan tavalla. Parhaimmillaan sanat, niiden herättämät ajatukset ja tunteet ovat yhteisiä. Silloin toisilleen tuntemattomien ihmisten syvät pohjavirrat hetkellisesti kohtaavat.


#hiljaisuus #luovuus #kirjoittaminen #aamusivut #rutiinit #oivallus #intuitiivinenkirjoittaminen #tajunnanvirta #ajatuksistasanoiksi #luovakirjoittaminen #kirjoitusapu #sisällöntuotanto