BLOGI

Kirjoituksissa käsitellään hyvinvointia, tunteita, elämän haasteita, pysähtymistä, vuorovaikutusta, työssä jaksamista, luovuutta, oppimista ja kasvatusta. Teksteihin pääset kuvista ja otsikoista.


Yrityskirjallisuuden parhaimmisto esitellään kahden vuoden välein. Tänä vuonna mukaan on valikoitunut kirjoja monipuolisesti eri aihealueilta. Listalla on 38 teosta, joista itseäni kiinnostavat erityisesti organisaatioiden sisäiseen kehittämiseen, yksilön ja yhteisön motivaatioon ja oppimiseen sekä merkitykselliseen johtamiseen liittyvät teemat.

Meillä kaikilla on käytössämme samat 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa.​ Vain me itse voimme vaikuttaa ajankäyttöömme. Jos haluamme opetella muovaamaan aikaa, on meidän opeteltava priorisoimaan tekemisiä omaksi eduksemme.​

Hyviä, lukemisen arvoisia ja ajatuksia herättäviä kirjoja on enemmän kuin kellään meistä aikaa niitä lukea. Olen hiljalleen kerännyt listaa kirjoista, joista itse olen löytänyt ajateltavaa ja/tai joita olen kuullut kehuttavan. Otan mielelläni vastaan vinkkejä listaan lisättävistä teoksista.

Kun sallii itsensä olla herkkä ja antaa tilaa muuttuneille mahdollisuuksille, voi muuttaa elämäänsä. Tunteiden täydellisen vastaanoton harjoituksella voi negatiivisen tunteen saada muutettua positiiviseksi ja itsestään saattaa löytää myös ihan uusia, kehollisia tunteita. Tunteiden muutosta seuraa kuin itsestään myös ajatusten ja asenteiden muutos.

Esimieheni kysyi minulta aikoinaan, mitä teen saadakseni riehuvat, riitelevät surulliset tai ahdistuneet lapset ja nuoret rauhoittumaan. En osannut vastata. Ehkä kuuntelin, olin empaattisesti läsnä, ymmärsin tunteita käyttäytymisen takana tai ehkä toimin vain vaistojeni varassa.

Kun kysyt itseltäsi oikeita kysymyksiä, voit yllättyä vastauksistasi. Voit valita yhden kysymyksen päivässä tai vastata kaikkiin kerralla. Samalla annat aikaa ja tilaa onnellisuuden lisäksi myös henkilökohtaiselle kasvullesi.

Mieleeni on jäänyt voimakkaana kokemus toisluokkalaisesta yleisopetuksen oppilaasta, jolle lukeminen oli todella haastavaa. Hän oli sinnikkäästi harjoitellut kirjainten nimiä, äänteiden yhdistämistä ja sanojen muodostamista. Hän luki hitaasti lauseita ääneen, muttei ymmärtänyt sanaakaan lukemastaan. Luettuaan lauseen "Pallo putosi pojan kädestä ja...

Olen tänään keskustellut lapsestaan huolissaan olevan äidin kanssa, äidistään huolissaan olevan oppilaan kanssa, tulevaisuudestaan huolissaan olevan nuoren kanssa, oppilaastaan huolissaan olevan opettajan kanssa ja kollegansa jaksamisesta huolissaan olevan ammattikasvattajan kanssa.